Kuntatyypit

Tällä saitilla on kuntien ja, ennen vuoden 1865 kuntauudistusta, seurakuntien väkilukuja. Tilastoitavat alueet jaotellaan seuraavasti.

Seurakunta

Ennen vuoden 1865 kuntauudistusta tilastoitavat alueet olivat kirkkopitäjiä. Vuoteen 1865 mennessä tilastoidut seurakunnat eivät olleet itsenäisiä kirkkoherrakuntia, vaan osa niistä oli vielä kappeliseurakuntia tai tehdasseurakuntia.

Maalaiskunta

Suomessa maalaiskunnan käsite syntyi vuoden 1865 kunnallishallinnon uudistuksessa, jossa maaseudun paikallishallinto irrotettiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnista. Kaupungeilla oli ollut oma maallinen kirkosta eroava hallinto aiemminkin. Vuoden 1865 kunnallisasetuksen perusteella maaseudun alueelliseksi perushallintoyksiköksi tuli pitäjän sijasta maalaiskunta.

Kauppala

Kauppala on aikaisempaan kunnallishallintoon kuulunut käsite Suomessa. Suomessa kauppala oli joko maalaiskuntaan kuulunut epäitsenäinen kauppala tai kaupunkimainen kunta, jolla ei ollut kaikkia vanhojen kaupunkien oikeuksia ja velvollisuuksia. Tämä kuntamuoto lakkautettiin vuonna 1977, jolloin kauppaloista tuli kaupunkeja.

Kaupunki

Aikaisemmin kunnat olivat joko kaupunkeja, kauppaloita tai maalaiskuntia. Lisäksi oli olemassa epäitsenäisiä kauppaloita ja taajaväkisiä yhdyskuntia, jotka eivät kuitenkaan muodostaneet omia kuntiaan. Ennen vuotta 1960 perustetuilla Suomen kaupungeilla eli niin sanotuilla vanhoilla kaupungeilla oli paitsi erityisoikeuksia myös paljon erityisrasituksia.